top of page

Vaivaa vaihdevuosista?

Hormonitoimintamme vaihtelee läpi elämämme, ja hormonien vaikutus terveyteemme ja hyvinvointiimme on kiistaton. Ainakin murrosiässä ja naisten siirtyessä kohti vaihdevuosia hormonitasojen vaihtelut huomataan ja moni meistä tuntee ne konkreettisesti luissaan ja nahoissaan.

Vaihdevuosilla tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin munasarjojen toiminta alkaa heikentyä ja lopulta sammuu. Munarakkuloita ei muodostu enää yhtä paljon, ovulaatiot loppuvat ja myös estrogeenin tuottaminen alkaa hiipua. Menopaussi merkitsee viimeisiä luonnollisesti tulevia kuukautisia, ja tämä ajoittuu yleensä 45-55 ikävuoden väliin.


Johtuvatko nivelkivut vaihdevuosista?

Kun munasarjojen estrogeenituotanto vähenee, alkavat vaihdevuosioireet – kenellä hyvinkin lievinä, kenellä voimakkaina. Tunnetuimpien oireiden eli hikoilun ja ns. kuumien aaltojen lisäksi oireina esiintyy sydämen tykyttelyä, unihäiriöitä, päiväväsymystä, ärtymystä, masentuneisuutta, seksuaalista haluttomuutta ja mielialan vaihtelua. Lisäksi limakalvot ohenevat ja kuivuvat ja lihaksissa ja nivelissä voi esiintyä kipuilua. Joskus näiden oireiden mieltäminen vaihdevuosiin sidoksissa oleviksi oireiksi voi olla vaikeaa. Toisaalta ikääntyessämme kaikkien kehon solujen hajoaminen kiihtyy ja niiden uudistuotanto hidastuu, joten osa vaihdevuosi-ikäisen kokemista oireista kuuluu ns. muuhun normaaliin ikääntymiseen.


Selkeitä vaihdevuosioireita hoidetaan tavallisimmin estrogeeniä sisältävällä hormonihoidolla. Jotkut onnekkaat selviävät vaihdevuosistaan hyvin pienin oirein, jotka eivät juuri normaalia eloa häiritse. Tällöin lääkitystä ei tarvitse miettiä. Kaikki eivät kuitenkaan halua tai voi käyttää estrogeeniä. Onko vaihtoehtona siis kärsiä hiljaa vai valittaa äänekkäästi? Voisiko oloa jotenkin helpottaa ilman lääkitystä?



Suojaa solujasi luonnollisilla rakennusaineilla

Väsymystä ja uupumusta kannattaa torjua takaamalla elimistölle riittävät pitoisuudet tärkeitä ravintoaineita; vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja. Kattavasti koostettu monivitamiini-kivennäisainekapseli PROTECTOR Flash on valmistettu uusinta tietämystä hyödyntäen ja se eroaa edukseen imeytyvyydellään muista monivitamiineista. PROTECTOR Flash sisältää muiden kehomme tarvitsevien ravintoaineiden lisäksi myös kilparauhasen normaalille toiminnalle tärkeitä jodia, sinkkiä ja seleeniä.


Olenko nielaissut ilmapallon?

Moni kokee myös aineenvaihdunnan heikkenevän keski-iässä. Turvottaa, närästää ja suoliston toimintakin voisi olla säännöllisempää. Paino hiipii ylöspäin ja lihakset kipeytyvät helpommin ja palautuminen rasituksesta hidastuu. Myös luuston kunto mietityttää estrogeenivarastojen ehtyessä. Elimistön pH-tasapainoa voi tukea emäksisiä kivennäisaineita sisältävällä pH-balance Pascoella. Moni pH-balancen käyttäjä kokee turvotuksen vähentyneen, ruoansulatuksen kohentuneen ja suolen toimivan tehokkaammin. Epämääräiset nivel- ja lihastuntemukset saattavat myös lievittyä, kun happo-emästasapaino paranee ja aineenvaihdunta toimii tehokkaammin. Epämiellyttäviin tuntemuksiin ja kolotuksiin kannattaa kokeilla myös kurkumiinivalmiste PhenoCuria, joka kurkumiinin lisäksi sisältää nivelten hyvinvointia tukevaa Boswellia serrataa sekä aminohappo fenyylialaniinia.

Suoliston monipuolinen bakteeristo ja luontainen immuniteetti kulkevat käsi kädessä. Vuoden Superruokanakin muutama vuosi sitten palkittu luomulaatuinen ja fermentoitu Mikroveda Life -juoma tukee ruoansulatusta ja edistää suoliston toimintaa. Suoliston kunto heijastuu nykytiedon mukaan vahvasti myös aivoterveyteen, joten peräti 33 bakteerikantaa sisältävä Mikroveda Life on ykköstuote kaikille ikään katsomatta. Painonhallintakin helpottuu, kun ruoansulatus ei toimivan entsyymitoiminnan ansiosta junnaa, vatsa toimii säännöllisesti ja suolistossa asustaa laajakirjoinen joukkio ns. hyviä bakteereita!


Mielialaan kohennusta hyvillä yöunilla

Viimeisimpänä mutta hyvinkin tärkeänä: Laadukas ja riittävä uni on välttämätöntä hermoston hyvinvoinnille. Arki on hektistä ja välillä purraan hammasta ja painetaan menemään oman jaksamisen kustannuksella. Vaihdevuosi-iässä moni myös kokee nukkuvansa huonommin, uni on pinnallisempaa ja yöheräämiset lisääntyvät. Myös nukahtaminen voi olla vaikeaa. Uneen liittyvät ongelmat heijastuvat myös päivään ja jaksamiseen. Unta ja sitä kautta henkistä ja fyysistä palautumista tukemaan oiva apu on PROTECTOR StressGuard: Ruusujuuri-tauriini-kaseiini-melonivalmiste. Tuote on nimensä mukaisesti suunniteltu stressiin, ja sopii käytettäväksi päivittäin tukemaan arjessa jaksamista. Kun mieli on virkeä ja stressi pysyy aisoissa, myös yöuni paranee ja hyvin levänneenä aamu alkaa hyvin. Kokeile StressGuardia myös hormonien heilahtelusta johtuviin mielialan muutoksiin!


Terveysputiikista löydät nämä ja muut tuotteet NAISEN TERVEYS-osion alta.


Elämän ei ehkä kuulukaan olla tasaista. Naisen elämä ei sitä ainakaan ole. Hyvällä huumorilla, omaksumalla tietynasteisen rentouden ja tekemällä velvollisuuksien ohella myös kepeämpiä, itselleen mieluisia juttuja, päästään jo pitkälle. Sisäistä hyvää oloa pidetään yllä tarjoamalle keholle juuri niitä ravinteita, luonnollisia rakennusaineita, joita se kulloisessakin vaiheessa kaipaa korjatakseen ja uudistaakseen itseään. Ikääntymisen ei tarvitse näkyä kipuina, väsymyksenä, ketutuksena tai happamuutena, vai mitä?


36 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page