top of page

Starttaa kohti kesän aktiviteetteja virkeänä ja elinvoimaisena!

Joka vuosi kevään koittaessa olo tuntuu klassisesti yleensä vähän pöhnäiseltä ja tukkoiselta. Kroppa saattaa tuntua turvonneelta ja kankealta. Silti lisääntynyt valo, sulava lumi ja sen alta maasta pilkistävät kevään ensi merkit piristävät kummasti talven jäljiltä valjua mielialaa ja ajatukset suuntautuvat kuin itsestään lähestyvää kesää kohden. Moni meistä pähkäileekin, kuinka herätellä tuo pitkän pimeän kauden kangistama ja kenties muutaman lisäkilonkin kerännyt kroppa mukaan kevään riemuun – olemmehan vahvasti psykofyysinen kokonaisuus.


Kevään herättämää kukkaloistoa

Tunteemme, ajatuksemme ja olomme heijastuvat siihen, miltä näytämme ulospäin, ja samaten ulkoinen habituksemme korreloi sen kanssa, miltä meistä kehossamme tuntuu. Haluammehan kaikki tuntea kehomme kestäväksi, liikkuvaksi ja tasapainoiseksi sekä askeleemme kevyeksi ja helpoksi?


Eräs suurimmista kehomme eri toimintoihin ja tätä kautta tasapainoon vaikuttavista tekijöistä on kehon happo-emästasapaino. Kehoissamme koko ajan tapahtuvien biokemiallisten reaktioiden seurauksena syntyy happamia aineenvaihduntatuotteita. Kehon puskurijärjestelmät pyrkivät poistamaan näitä happoja, jotta pH-arvo säilyy oikealla tasolla.

Kehomme metaboliset prosessit tuottavat happoja ja emäksiä. Saamme näitä kumpaakin myös nauttimastamme ruoasta. Mikäli happoja on liikaa, tarvitsemme lisää emäksiä, jotta pH-tasapaino säilyy. Tueksi voimme nauttia luonnollisesti runsaasti emäksistä ravintoa sekä emäksisiä aineenvaihduntatuotteita muodostavia ruoka-aineita: värikkäitä , tuoreita kasviksia, hedelmiä ja vihanneksia, mutta huomattavasti niukemmin vilja- ja maitotuotteita, sokeria sekä lihajalosteita. Mikäli elimistömme on liian hapan, kuona-aineita kertyy helpommin, aineenvaihduntamme hidastuu, paino voi lähteä nousemaan, väsymme ja saatamme tuntea olomme voimattomaksi tai jäykäksi. Tiedetään myös, että stressi, unenpuute ja kovatehoinen urheilukin happamoittavat elimistöämme.


Otetaan riittävän levon ja unen sekä mahdollisimman vähän käsitellyn ruoan lisäksi emäksisiä kivennäisaineita! pH-balance Pascoe-jauhe ja tabletit sisältävät helposti hyödynnettävässä bikarbonaattimuodossa olevia kivennäisaineita, jotka toimivat kehomme sidekudoksissa, jotka reagoivat happamuuteen voimakkaasti. Jauhetta nautitaan teelusikallinen päivässä veteen sekoitettuna. Näppärät tabletit puolestaan kulkevat mukana päivän riennoissa, ja niitä voi nauttia tarpeen mukaan esimerkiksi ruokailun aiheuttamaan epämukavaan oloon.



Kokeile pH-balancea, kun haluat tukea luonnollisesti elimistösi pH-tasapainoa ja vilkastuttaa aineenvaihduntaasi, auttaa ruoansulatustasi toimimaan normaalisti ja nopeuttaa lihasten palautumista. Startataan kohti kesän aktiviteetteja virkeänä ja elinvoimaisena!

4 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page